Suomi on kulkenut määrätietoisesti kohti Naton jäsenhakemuksen jättämistä tämän kevään aikana. Matka on edennyt ripeästi ja johdonmukaisesti. Kansalaismielipide ja poliittisen johdon näkemykset ovat edistäneet asiaa vuorovedoin. Tällä hetkellä näyttää huomattavasti todennäköisemmältä, että jäsenhakemus jätetään kevätlukukauden aikana kuin että ei jätettäisi.

Omaa askellustamme näyttää kuitenkin rytmittävän loppusuoralla tultaessa Ruotsin päätöksenteko. Turvallisuuspolitiikkamme on pitkään määritellyt vahva ja alati vahvistettava puolustusyhteistyö länsinaapurimme kanssa. Emme haluaisi tehdä Nato-ratkaisua ilman Ruotsia, mutta koneen ollessa jo käynnissä, on vaikea enää perääntyäkään.

Ruotsin on katsottu tulevan Nato-kysymyksessä Suomea jäljessä. Niin kansalaisten kannanmuodostuksen kuin poliittisten linjausten osalta. Toisaalta jo maaliskuun alussa ruotsalaiset mediat saivat julkaista gallup-tuloksia, joiden mukaan myös ruotsalaisten enemmistö olisi kääntynyt jäsenyyden kannalle.

Niin Suomessa kuin Ruotsissa Nato-myönteisin puolue on oppositiossa eikä hallituksessa. Molemmissa maissa pääministeripuolue on SDP. Tämä asetelma on näyttänyt ainakin Suomessa toimivalta.

Hieman paradoksaalisesti Nato-kielteinen vasemmisto on pystynyt kääntämään kantansa kenties helpommin juuri siksi, että ne ovat hallitusvastuussa. Niin keskustassa kuin vasemmistoliitossa uudelleenharkintaa on ollut varmasti helpompaa tehdä samassa poliittisessa asemassa.

Pääministeri ja presidentti eivät ole ainakaan julkisesti painostaneet parlamenttia tai puolueita, vaan antaneet niille tilaa tehdä omat ratkaisunsa. Myös kokoomuksella on ollut tärkeä suunnannäyttäjän rooli. Kokoomus on johdonmukaisuudellaan osoittanut oman heterogeenisen kannattajakuntansa pysyneen puolueen Nato-kannan takana jo yli 15 vuoden ajan. Kokoomuslaiset ovat myös tuoneet keskusteluun arvokkaita argumentteja jäsenyyden puolesta.

Suomen ja Ruotsin poliittista tilannetta erottaa vaalien aikataulu. Ruotsin parlamenttivaalit toimitetaan jo syksyllä eikä pääministeripuolue SDP halua luoda Nato-vaaleja. Jos näin kävisi, todennäköisesti selkeimmin Nato-myönteisen kantansa ilmaisseet moderaatit pärjäisivät tässä keskustelussa ja saisivat vaalivoiton. Vaalien asettama aikataulupaine puoltaisi Ruotsin ratkaisun syntymistä ennen kesää.

Suomen ja Ruotsin Nato-ratkaisun samantahtisuuden tärkeyttä pitää tarkastella kolmesta näkökulmasta: Suomen, Ruotsin ja Naton.

Suomelle olisi tärkeää, että yhteistyö Ruotsin kanssa jatkuisi ja syventyisi. Vain samanlaisessa suhteessa Natoon, koordinointi onnistuu. Hakuprosessia pohdittaessa Suomen kannalta olisi hyvä, että maiden ratkaisu paketoitaisiin yhteen. Nykyisten jäsenmaiden ei tarvitsisi arvioida, miksi Suomi hakee ja Ruotsi ei. Myös kahdenvälisten turvatakuiden saaminen hakuprosessin ajaksi helpottuisi, kun niistäkin voitaisiin neuvotella yhdessä.

Ruotsissa pohdittaneen samoja kysymyksiä. Ruotsin pitäisi pystyä perustelemaan sekä naapureilleen että myös Nato-maille, miksi Suomi päätyi jäsenhakemukseen nyt, mutta Ruotsi jättäytyi ulkopuolelle. Suomen tehdessä päätöksen hakea, Ruotsin hakemattomuus olisi myös päätös. Se tulkittaisiin aktiiviseksi ja harkituksi turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi, joka pitäisi pystyä perustelemaan. Aiemmin kummankin maan hakematta jättäminen on ollut passiivinen toimi – ikään kuin luonnollista jatkumoa.

Naton näkökulmasta koko Itämeren alueen puolustusstrategia riippuu siitä, saadaanko organisaatioon mukaan vain toinen vai molemmat. Strategian päivittäminen olisi selkeää, kun kaikki Pohjoismaat kuuluisivat puolustusliittoon Baltian maiden lisäksi. Kun Naton jäsenmaat käsittelisivät molempien maiden hakemukset samassa prosessissa, keskustelu kiinnittyisi strategiaan laajemmin – ei pelkästään sen arviointiin, kuinka yksittäinen uusi jäsen otetaan osaksi organisaatiota.

Suomen ja Ruotsin samanaikainen eteneminen Natoon olisi poliittisesti selkein vaihtoehto siis sekä Suomen, Ruotsin, Naton nykyisten jäsenmaiden että Nato-organisaation näkökulmista.

Paras tapa edistää Ruotsin ratkaisua Suomesta käsin on vakuuttaa suomalaisten oman kannan yksimielisyys vahvoine perusteluineen ja määritellä niin avoimesti kuin mahdollista etenemisen aikataulua. Hyvä on myös jatkaa luottamuksellista poliittista keskustelua sisarpuolueiden kesken. Tässä työssä monet puoluejohtajat ja ennen muuta pääministeri Sanna Marin on osoittanut esimerkillistä kykyä.