Hyvinvointivaltio tarvitsee kaikkien työkykyisten panosta
Suomalainen yhteiskunta on hyvin toisenlainen tänään verrattuna aikaan, jolloin pohjoismainen mallimme rakennettiin. Sotien jälkeinen Suomi oli asuttu tasaisemmin, joten palveluista oli perusteltua huolehtia siten, että ne levittäytyivät kaikille alueille. Muuttoliikettä kaupunkeihin tapahtui, mutta väestö ei keskittynyt siinä määrin kasvukeskuksiin kuin tänä päivänä.
Väestön ikärakenne oli lähes päinvastainen kuin nyt – lapsia oli paljon ja tulevaisuus tehtiin pitkälti kasvavan sukupolven, suurten ikäluokkien, tarpeisiin. Työttömyys ei ollut suurikaan kansallinen ongelma, ja jos toimeentulon mahdollisuudet maaseudulla vähenivätkin, teollistuvassa Suomessa uutta työtä löytyi kaupunkiseuduilta.
Murroksen aika
Teollisuuden hegemonia työelämässä on taittumassa teknologisen vallankumouksen myötä. Se on jo käynnissä. Yhä useamman työn tuottavuutta on vaikea arvottaa vanhoilla mittareilla. Kellokortit lakkaavat toimimasta, kun työ ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan.
Vaikka osa työstä muuttuu kansainvälisissä verkostoissa tehtäväksi asiantuntijatyöksi, osa ”vanhoista” ammateista säilyy. Nyt käynnissä oleva vallankumous tarkoittaakin pitkälti sitä, että työelämämme pirstaloituu ja monimuotoistuu.
Myös elämänkaaret ovat pidentyneet. Aiemmin putken alussa oli koulutus, sitten perheen perustaminen, noin 30-vuotinen työura ja lopussa eläkeikä. Nykyään yhä harvemman ihmisen tarina on tästä mallista. Monien elämässä polkuja on useita ja ne kulkevat rinnakkain ja risteävät.
Opiskeluja tehdään väistämättä työuran aikana. Tämä on välttämätöntä, koska muutosvauhdissa ei pysy ilman osaamisen päivittämistä. Ammatit voivat syntyä ja kadota kokonaan yhden ihmiselämän aikana. Yhteen työuraan voi mahtua monenlaista tekemistä ja erilaisia työsuhteita, kuten myös yrittäjyyttä.
Lapsia saadaan yhä vanhemmalla iällä. Ylipäätään perheen perustaminen ei ole kovin trendikästä. Syntyvyysennuste on alhaisimmalla tasolla koko sodanjälkeisessä Suomessa. Miten ratkaistaan esimerkiksi lastenhoito ja koulutus, kun lasten määrä ei riitä täyttämään luokkahuoneita? On tehtävä valintoja.
Työllisyyden nostaminen ratkaisun avain
Työttömyys on merkittävin hyvinvointivaltiota uhkaava vitsaus. Jos kaikki työkykyiset eivät anna panostaan yhteisen hyvän eteen, verorahamme menevät sosiaalitukiin. Ne eurot ovat kaikki pois lasten, sairaiden ja vanhusten huolehtimisesta, koulutuksesta ja osaamisesta sekä investoinneista. Kuten väistämättä myös ympäristöteoista, joita ilmastonmuutos vaatii tehtäväksi viimeistään nyt.
Sosiaaliturvaa ei voi laskea, sillä ihmisille on turvattava asuminen, syöminen ja muiden välttämättömien tarpeiden hankinta. Siksi työpaikkojen syntyminen ja työllisyyden kasvattaminen ovat ratkaisuja, joilla hyvinvointivaltiota voidaan rahoittaa jatkossa. Käytännössä se tarkoittaa uudistuksia verotukseen sekä joissain määrin hallinnollisten rakenteiden purkamista.
Verotusta, joka on tällä hetkellä yksi kireimmistä koko Euroopassa, voidaan muuttaa siten, että työnteko on aina kannattavampaa kuin työn tekemättä jättäminen. Kannustava verotus luo talouskasvua ja työtä.
Verotuksella ja lainsäädännöllä voidaan luoda edellytykset sille, että yrittäminen on yhä houkuttelevampi vaihtoehto hankkia toimeentulo itselle. Samalla työntekijöiden palkkaamiseen liittyviä riskejä on pienennettävä. Yrityksille on luotava maailman parhaat edellytykset kasvaa ja kukoistaa. Monesti rahallisen tukemisen sijaan tärkeämpää on ennustettavuus ja byrokratian vähentäminen.
Kansantalouden kannalta vienti on Suomelle elintärkeää ja kansainvälisille markkinoille suuntaaminen tulisi olla suomalaisten yritysten kasvustrategia. Yhteiskunnan on etenkin lainsäädännöllisesti ja verotuksellisesti tuettava tätä ajattelua.
Vaatimus poliittisesta päätöksenteosta
Yksi malli ei näytä enää vastaavan sitä, kuinka ihmiset voivat ja haluavat elää elämänsä – onpa kyse sitten työelämästä, kouluttautumisesta, asuinpaikasta tai perheestä. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltion rakenteita ja rahoitusta on uudistettava radikaalisti.
Byrokratia on tunnetusti omiaan ruokkimaan itse itseään eli ainoastaan poliittiset päättäjät voivat halutessaan muuttaa suunnan. Jos päätöksentekokykyä ei löydy nykyisten rakenteiden purkamiseksi ja uusien luomiseksi, ajaudumme väistämättä tilanteeseen, jossa jonkinlaisen talousromahduksen ja kriisin kautta muutos tapahtuu hallitsemattomasti.
Hyvinvointivaltion idean on muututtava kaikille kaikkea -ajattelusta malliksi ”jokaiselle jotakin”.
Sini Ruohonen
Kirjoitus on julkaistu Puheenaihe.fi -sivustolla 24.3.2019: ”Miten hyvinvointivaltion rahoitus turvataan?”